maanantai 30. joulukuuta 2019

Joulukuun ostokset 2/2


Leijonakuningas kangasmerkki on luultavasti 90-luvulta, löysin sen Facebookin kautta parilla eurolla. Näitä kangasmerkkejä on viime aikoina liikkunut myös todella paljon, juurikin tätä samaa pentu Simbaa.
101 dalmatialaista kirjan ostin eurolla kirpparilta. Alun perin ostin sen lapselleni, mutta hän lahjoitti sen myöhemmin takaisin mulle, koska se kuulemma kuuluu äidin leluihin. :D


Olen katsonut tätä Disney Dinosaurus elokuvan Eemaa Ebaysta jo jonkin aikaa, mutta nyt se löytyi ihan Suomesta 5€:lla. Mulla on ennestään näitä muovipäitä Aladarista ja carnotauruksesta, tietääkseni multa puuttuu enää Plio tästä sarjasta.


Leijonakuningas pelikortit ostin myös Facebookin kautta. Näillä pelataan Mustaa-Pekkaa, ja osuvasti Scar on korttipakan pahis.
Leijonakuningas penaali löytyi Huutonestistä, kun ihana mieheni osti sen minulle. En ole ennen nähnyt kyseistä penaalia missään, tämä on ainakin todella hyvässä kunnossa.
Uniset siirtotarrakirja löytyi myös Facebookista 3€:lla. Tarrat eivät pysy enää paikoillaan ja yritin pestä ne Fairylla, muistan lukeneeni joskus että se mahdollisesti auttaisi, mutta tässä tapauksessa ei auttanut. Vinkkejä saa antaa jos tietää jonkun kikan.



Viimeinen Ebayn tilaukseni saapui myös vihdoinkin. Karhuveljeni Kodan Kenai onkin ensimmäinen tästä hahmosta tehty pehmoleluni, ennestään mulla on kaksi Kodaa.
Makaava Mufasa on Mattelin valmistama vuoden 93 karjuva käsinukke. Käsi laitetaan leijonan niskan kautta pään sisään, kieltä painamalla leijona karjuu. Aivan mahtava löytö vain muutamalla eurolla.
Pentu Simbassa ei ole vuosilukua, mutta veikkaisin 90-lukua. Myöskään valmistajasta en saa selvää kun lappu on sen verran kulunut, mutta pienellä Googlailulla paljastui että pehmo saattaisi olla Disneystoren valmistama.


Tämä Leijonakuningas pehmo on mahastaan avoin ja sisälle saa laitettua tavaraa. En löytänyt tästä netin kautta mitään tietoja, eikä Simbassa ole lappujakaan kiinni.


Jylhäkallion ylpeys kirjasta maksoin 1€:n. Näitä kirjoja vaan alkaa olla jo niin paljon, etten tiedä mihin alan niitä laittaa. :'D
Meg collieperhe on vuodelta 97, olen jo kauan halunnut nämä omiin kokoelmiini ja vihdoinkin löysin ne, pennuista taitaa puuttua vielä makaava pentu.


Karhuveljeni Koda figuurit saapuivat viimein. Ne ovat Disneyn Magical collection sarjasta. Paketit ovat molemmat alhaalta auki ja mietinkin, pitäisikö vain ottaa figuurit pois pakkauksestaan, sisällekin on päässyt pölyä.


Ison ihanan Simba Tsumtsumin löysin eläinkaupasta. Katsoin että nettikaupassa on muitakin Leijonakuningas aiheisia leluja.


Jylhäkallio ovimatto löytyi Empiltä alennuksesta.


Viimeiset Leijonakuningas Funkot kotiutuivat myös Empiltä, nyt olen ostanut kaikki sieltä tällä hetkellä löytyvät lk Funkot.


Collie löytyi kirpparilta. Pennywise ja Sirius Funkot sain joululahjaksi.


Myös nämä kaksi ihanaa sain joululahjaksi. Mies oli tilannut Scarin ja Mufasan Disneystoresta.

torstai 12. joulukuuta 2019

Joulukuun ostokset 1/2

Joulukuun aikana on tullut jo tähän mennessä löydettyä niin paljon tavaraa, että päätin julkaista tämän kuun ostot parissa osassa.
Kirppareilla on tullut käytyä ahkerasti, samoin Facebook ja Ebay on olleet kovassa käytössä, ehkä vähän liiankin kovassa.


Gremlinsin löysin kirpparilta 0,50€:lla. Ei mikään hirmu kaunis näky, mutta onhan tuo tavallaan aika suloinen. Nyt ei aiemman Gizmon tarvitse kököttää yksin hyllyssä.


Leijonakuningas palikkapalapelin löysin myös kirpparilta. Tästä puuttuu muutamia paloja kuvista, kävipä vielä niin hyvä tuuri että viikko tämän ostamisen jälkeen löysin vielä samanlaisen toiselta kirpparilta, joka oli täydellisessä kunnossa.


Huutonetistä en ole ostellut juuri mitään nykyään, mutta nyt löysin sieltä Leijonakuningas kalenterin vuodelta 95. Kalenteri on todella hyvässä kunnossa ja aivan mahtava löytö.
Tammen kultaiset kirjat on julkaissut nyt Leijonakuninkaasta kirjan, jonka löysin Prismasta.




Facebookista löytyi pahvikantinen Leijonakuningas cd, pakko myöntää etten ole vielä edes kokeillut toimiiko tämä.
Pieni Leijonakuningas kirjanen löytyi eurolla Torista. Nämä pienet kirjat ovat niin ihania, mutta näitä tuntuu liikkuvan aivan mielettömän vähän.
Näitä Windows 95 Leijonakuningas pelejä on tullut viime aikoina todella usein vastaan ihan perus kirppareilla.
Tokmannista löytyi kauan ihailemani vauvan unirättilelu, ja 40% tarjouksesta sekin oli pakko ostaa.


Dalmatialais muovimuki on todella kiva, pidän paljon siinä olevasta kuvasta. Tämäkin löytö maksoi vain pari euroa.
Pumba tarttui myös mukaan eurolla, en ole vielä ehtinyt sen tarkemmin tutustua, että mihin sarjaan tämä mahtaa kuulua ja miltä vuodelta se on.
Kuukauden paras löytö on ehdottomasti Jurassic Park hatchling velociraptor, joka maksoi vain 2€! Olen etsinyt tätä todella kauan, mutta hinnat Ebayssakin on 50€ ylöspäin, jopa ilman munankuorta. Nyt sarjani on näiden kolmen osalta kokonainen. Tämä on vieläpä todella hyvässä kunnossa.


Vihdoinkin sain myös Ebaysta tilaamani uuden Leijonakuningas tarra-albumin. Jokaisessa tarrapaketissa on neljä tarraa ja yksi kortti. Leijonakuningas korttikansiossani on juuri sopivasti tilaa vielä tämän sarjan korteille. Yritin kovasti etsiä englanninkielistä albumia, mutta sitä ei löytynyt koko Ebaysta.
Laitoin myös muutama kuukausi sitten Paninille kyselyä, josko tämä olisi tulossa myös Suomeen, mutta ei kuulemma ole tulossa, harmi.


Empiltä tein taas vaihteeksi vähän suuremman Funko pop tilauksen ja yhden mukin. Olivat melkein kaikki tarjouksessa niin en voinut muuta kuin tilata. :D


Black fridayna löysin tarjouksesta myös My little pony mashemseja. Tilasin samantien 8kpl, josko olisi paremmat mahdollisuudet saada heti sarja täyteen. Eipä niistä jäänyt puuttumaan enää kuin kaksi.



Torista ostin Leijonakuningas paketin, johon kuului kaksi taulua, vihko, rapsutuskuvia ja Nala pehmo. Mielestäni nuo Leijonakuningas taulut ovat aivan ihania.



Ensimmäinen tsum tsum pehmoni löytyi alle eurolla kirpparilta. Näitä haluaisin saada paljon lisää, mutta eivät tunnu olevan enää kovinkaan yleisiä myytäviä.
0,50€:lla löytyi myös 101 dalmatialaista Polly pocket talo vuodelta 96, harmi ettei talossa ole yhtään asukasta.


Ebaysta tilatut Leijonakuningas pinssit muutamalla eurolla.


Torista ostetut Leijonakuningas 2 Panini albumi muutamilla tarroilla ja Leijonakuningas 2 musiikkisatu.
Edes Ebaysta ei löydy yhtään tarroja tuohon albumiin, en tiedä mistä niitä lähtisin hakemaan.


Myös tämä setti tuli Ebaysta viime viikolla. Kolme kirjaa ja Leijonakuningas 2 cd.


Schleich susi kotiutui mulle Facebookin kautta parilla eurolla.


Tein myös toisen tilauksen Empiltä, joka sisälsi mm. nämä kaksi Rafikia. Vielä olisi kolmas tulossa, apua. :D


Ostosreissulla mukaan tarttui pari Leijonakuningas kirjaa. Isompi löytyi Prismasta ja pienempi Suomalaisesta kirjakaupasta. Pumba Funko pop puolestaan löytyi pelikaupasta.


Leijonakuningas lautanen ja kulho löytyivät myös kirpparilta. Pidän paljon näiden kuosista ja jellonien kuvista.


Samaiselta kirpparilta löytyi myös Leijonakuningas 2 pussilakana. Valitettavasti tyynyliinaa ei tähän ollut ollenkaan, mutta Liejonakuningas pussilakanoitakaan ei itselläni tule kovinkaan usein kirppareilla vastaan.


2,50€:n hintainen susimuki tarttui myös kirpparilta mukaan. Onhan se aika juron näköinen, mutta silti pidän tästä paljon. Ei mikään ihan perinteinen muki.


101 dalmatialaista Smarties mukit tulivat myöskin kirpparilla vastaan. Alkoi harmittaa kun myin juuri samaa sarjaa olevan kulhon pois kokoelmistani.




Prismassa oli alennuksessa Disney kirjajoulukalenteri. Otin omiin kokoelmiini muutaman pikkukirjan ja loput annoin lapsille.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Disneystore

Tein ensimmäistä kertaa ostoksia Disneystoresta, ihme kyllä sain hillittyä hiukan ostoksiani, koska pelkät postikulut ovat jo niin isot. Tilaamani määrä ei ollut kovinkaan iso, mutta niiden loppusumma oli kuitenkin ihan kiitettävä, joten muut saivat jäädä vielä seuraavaan kertaan.



Leijonakuningas muki ja pehmo olivat alennus settinä myynnissä, joten ne nappasin ostoskoriin. Muki on aika iso ja tykkään paljon Simban kuvista, jotka siinä ovat.


Olen katsonut näitä Fluffy Puffyja siitä asti kun ne tulivat myyntiin ja nämä oli nyt ihan pakko ostaa. Fluffy Puffyja oli tehty myös Simbasta, Pumbasta ja Timonista, mutta nämä veivät ehdottomasti niistä voiton. Aion kyllä tilata myös ne kolme, mikäli eivät ehdi loppua kaupasta ennen seuraavaa tilaustani.

tiistai 26. marraskuuta 2019

Kuukauden ostokset

Kuukaudessa on ehtinyt tulla jos jonkinlaista uutta keräilykohdetta hyllyyn. Niitä on löytynyt kirppareilta, Torista ja Facebookista.
Valitettavasti Postin lakon takia useat ovat edelleen reissun päällä, toivottavasti löytävät kaikki kuitenkin perille, ja toivottavasti lakko loppuisi pian työntekijöiden eduksi.

Olen nyt lähiaikoina päättänyt keskittyä enemmän Leijonakuninkaan keräilyyn ja niitä olen taas tilaillutkin Ebaysta, mutta ovat tosiaan edelleen reissun päällä. My little pony kokoelmaani karsin rankalla kädellä ja päätin luopua lähes kaikista, toivottavasti ei ala myöhemmin harmittaa, mutta ainahan voin aloittaa niiden keräämisen alusta.


Leijonakuningas kassi löytyi Prismasta, olen sitä muutaman kerran katsonut, mutta vasta jokin aika sitten päätin ostaa sen. Onhan tuo nyt aika suloinen. Mufasa löytyi kirpparilta 0,20€ ja collie pehmo 3€:lla.

 

Ajattelin etten halua ostaa näitä, mutta päätin kuitenkin joku kauppareissu ottaa pari näitä. No mun tuurilla niissä tietenkin oli samanlaiset dinot sisällä. Nyt multa puuttuu näistä enää tuo "ylläridino", jota ei tunnu mistään löytyvän. Olen lähikaupatkin jo ostanut tyhjiksi näistä. :D


Leijonakuningas piilokuvakirjan löysin muutamalla eurolla Huutonetistä. Hampaaton figuuri oli parin euron säläpussissa ja kauan odotettu Leijonakuningas cd löytyi kirpparilta 0,50€:lla (tilasin tämän Ebaysta mutta koska en voi taata että paketti tulee perille päätin ostaa sen kun ei ole hinnalla pilattu). Colliet löytyi myös kirpparilta 3€:lla.


Aivan ihanan Bambi mukin löysin kirpparilta 0,25€:lla, aivan huippuihana löytö. Selailin netistä kyseisen tekijän muitakin Disney astioita, ainakin Leijonakuninkaasta ovat tehneet ihania astioita, niitä vain ei löytynyt edes Ebaysta. Dalmatialaispatsas tarttui mukaan 1,50€.lla.

 

Uudet Leijonakuningas pehmot ostin kaikki Prismasta. Oli yllättävän kovat hinnat, mutta pakkohan nämä olivat kokoelmaan saada. Odotan kovasti näkeväni uuden elokuvaversion Leijonakuninkaasta, ennakkotilasin sen jo elokuussa ja parin päivän päästä leffa julkaistaan, mutta epäilen suuresti että tulisin sitä ajoissa saamaan, koska Discshop ei ilmeisesti ole muuttanut lähetyksiään kuten cdon, luultavasti tulee kirjeenä, joten saattaa hyvin olla vasta tammikuussa perillä..


Bernard ja Bianca, sekä 101 dalmatialaista lasit maksoivat muutaman euron Facebookissa. Näitä Disneyn laseja on myös kertynyt jo jokunen, mutta ovathan nämä todella hienojakin.


Leijonakuningas pehmot ostin myös Facebookin kautta. Harmikseni huomasin Nalan saatuani, että siltä puuttuu hännänpää, jota ei ilmoituksessa sanottu.


Myös tämä söpö dalmatialainen löytyi Facebookista.



Kaikki viisi My little ponya ostin myös kauan sitten Facebookista.


Aivan ihanan Eeman löysin kirpparilta parilla eurolla. On todella hyvässä kunnossa, eikä mikään kovin yleinen ilmestys. Leijonakuningas Pezit ja lusikan löysin myös kirpparilta, taisivat maksaa yhteensä pari euroa.


Prismasta löytyi nämäkin. Kolusin monta Prismaa, ennen kuin löysin Timonin ja Pumban, tuntui jokaisesta löytyvän vain Simbaa ja Nalaa. Nämä kaksi olivatkin viimeiset jotka siinäkään Prismassa oli tarjolla.


Empiltä tilasin uuden Leijonakuningas seinäkalenterin ja cd:n, sekä mukin. Empillä on nykyään aika hyvin Leijonakuningas tavaraa myynnissä ja olenkin niitä sieltä paljon tilannut.